Mielikuvien kullanhuuhtoja / Tankavaara

Marraskuussa 2018 kävi kutsu pohjoiseen.

Oikeammin sanoen kutsuin itseni, nimittäin lähetin Tankavaaran Kultakylään sellaisen viestin, että otatteko minut tekemään teidän markkinointia, tuotekehitystä ja viestintää, ja he vastasivat, että otamme!

Kaupallinen tuottaja eli business value producer on virallinen nimikkeeni, mutta Tankavaaran kultahistoriasta (ja nykyisyydestä) johtuen vaihdoin sen pikimmiten kullanhuuhtojaksi, enkä miksi tahansa kullanhuuhtojaksi, vaan sellaiseksi, joka seuloo ajatusten hiekkaa ja sieltä poimii kultahiput jalostettavaksi. Kuten tavallisenkin kullan huuhtojalla, on minullakin oltava vahva selkä, tarkka silmä ja nopea analysointikyky siihen, milloin keskeyttää vaskoolin pyöriminen hetkeksi ja napata se tärkeä hippu hyppysiin.

Ensimmäinen työhaasteeni oli tehdä Matkamessujen esitteet ja lehdistötiedotteet, eikä se kovin hullusti mennytkään, sillä Yle julkaisi tiedotteeni sellaisenaan. Tapasin messuilla myös bloggaajaporukan ja koska hyppäsin ns. pöydän toiselle puolelle, osasin puhua samaa kieltä vaikuttajien kanssa ja saatoin vakuuttaa heidät siitä, että Tankavaara ja Sompion alue on tutustumisen arvoinen paikka.

Talven ja kevään mittaan työtehtäviini kuuluu erilaisia asioita, kuten somen päivittäminen ja nettisivu-uudistus. Suunnittelen myös uusia tuotteita ja autan vanhojen viilaamisessa paremmiksi.

Varsinainen työtehtäväni on Tankavaaran entisen luontokeskuksen eli uudella brändillä ”Tankavaara Wild” kulkevan kokous- ja aktiviteettikeskuksen toimintojen käynnistäminen. Uudistan maltillisesti keskuksen näyttelyä ja suunnittelen uusia elämyksiä Tankavaaran maastoihin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s