Info

Tämä sivu kertoo Anne Sulanderista. Ota aikaa ja tsekkaa kaikki otsikot sivun yläreunasta!

Brief: This page is all about Anne Sulander. Take your time and check all the headlines above!

Olen Anne, kirjoittaja ja myyntisihteeri: olen valmistunut aiemmin media-assistentiksi ja vuonna 2017 erä- ja luonto-oppaaksi. Minulla on vahva toimisto-osaaminen taustalla, viime vuosina olen tehnyt tapahtumajärjestämistä ja myyntiä ja samaan aikaan opiskellut itsenäisesti somen hyödyntämistä yrityksessä ja sisältömarkkinoinnin hienouksia.

Nykyinen työpaikkani on Santa’s Hotel Tunturi, joka sijaitsee Saariselällä Lapissa.

Mitä minä harrastan?

Ulkoilen, retkeilen, vaellan. Jos on pakko olla sisällä, luen tai kirjoitan.

Niin, kirjoitan. Toiveeni on tehdä muun työn ohella tuotetta nimeltä Rinkkaputki. Erityisesti toivon, että voin kertoa blogissani työstä ja vapaa-ajasta tuntureiden juurella.

Kannustan ihmisiä lähtemään ulos omien vahvuuksien mukaan ja viestinnän opettelijana ja opettajana taas haluan auttaa ja kannustaa heitä, jotka tuntevat voimattomuutta kaiken tekniikan edessä. Autan pienyrityksiä somen kanssa – mitä voisi julkaista, mitä kannattaa opetella ja erityisesti: mistä on hyötyä?

Minut henkilökohtaisena, somesta kiinnostuneena tyyppinä löytää myös Twitteristä. Rinkkaputki-blogilla on aktiivisessa käytössä seuraavat kanavat: Facebook, Twitter, Instagram ja kaikki nämä löytyvät käyttäjätunnuksella rinkkaputki.

Varsinaiset retkitarinat löytyvät blogista: Rinkkaputki.

img_0442

Yhteystiedot:

Sähköposti anne.sulander@iki.fi / p. 040 966 6746

Muut yhteystiedot:

Retkelle-messut: anne@retkipaikka.fi

Rinkkaputki-blogi: moi@rinkkaputki.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s